@makisenjussi - Näkökulma -

Lapsiasiavaltuutettu - malliesimerkki epäonnistuneesta hallinnosta

Maria Kaisa Aulan hätähuutoon on tartuttava tosissaan. Lapsiasiavaltuutetun virkaa sen perustamisesta lähtien, vuodesta 2005 asti hoitanut Aula teki johtopäätöksensä urakan uuvuttamana ja päätti astua sivuun. Erotiedotteessaan hän toteaa eron syyksi alaistensa vähäisyyden. Aula ei ollut ensimmäinen julkishallinnon rakenteisiin kyllästynyt virkamies, eikä varmasti viimeinen.

 

Suomalaisena hallintoammattilaisena Aulan analyysi vallitsevasta tilanteesta on hämmentävän ulkopuolinen kokonaisuuteen nähden. Lapsiasiaa käsitellään poikkihallinnollisesti julkishallinnossa ja kolmannella sektorilla. Voimavara on, Aulan johtopäätöksen vastaisesti, henkilötyövuosissa mitattuna täysin riittävä suhteessa asukaslukuun, mutta työvuosista puristettu tulos häviää selvästi kansainvälisessä vertailussa. Syypäitä tähän ovat huono organisaatiojohtaminen ja päällekkäisten sekä rinnakkaisten organisaatioiden toisistaan tietämättöminä tahoillaan tekemä tupla-, tripla- tai muuten päällekkäinen työ.

Suomalaista julkishallinnon siiloutumista ovat yrittäneet purkaa hallitukset toistensa perään – siinä kuitenkaan onnistumatta. Ongelmana on eri politiikan lohkojen puoluepolitisoituminen ja mittavien irtisanomisten pelko. Hallinnonalojen välisen yhteistyön puute ja ongelmallisuus on huomattavinta juuri lapsi- ja nuorisosektorilla. Vuosia nuorisojärjestöissä toimineena en voi ymmärtää, miksi lapsiasiavaltuutettu on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä samalla, kun nuorisoyksikkö ja koulutus löytyvät opetusministeriöstä. Lapsiasiavaltuutetun kanslia suositti jopa perheministerin salkun rakentamista opetusministeriöön.

Lapsi- ja nuorisoasiat ovat muutenkin levällään ympäri valtioneuvostoa. Kuitenkin nuorisolain kahdeksas pykälä edellyttää nuorten kuulemista kaikissa heitä koskevissa kysymyksissä. Kokemuksesta voin sanoa, että kahdesta samasta viiteryhmästä tai instituutiosta yhdessä vastaavasta ministeriöstä on vaikeaa tai miltei mahdotonta saada virkamiehiä saman pöydän ääreen. Jos ihme kuitenkin tapahtuu, virkamiehistä molemmat piiloutuvat edustamansa ministeriön budjetin taakse ja tunnustavat yhdessä räikeän epäkohdan, mutta eivät puutu siihen.

Huomionarvoista on myös lapsiasiavaltuutetun kanslian syntyhistoria. Kyseinen hallintoelin synnytettiin Suomen ratifioidessa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen. Olivatko suomalaisella lapsella asiat merkittävästi huonommin ennen vuotta 2005? Miksi olemassa olevia kolmannen sektorin rakenteita, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliittoa, ei purettu tai hyödynnetty paremmin uutta virastoa luotaessa? Aulan erotiedotetta lukiessa tulee jopa mieleen, olivatko kolmannen sektorin järjestöt enemmän riippakivi vai yhteistyökumppani. Miksi kolmannen sektorin järjestöjen on lunastettava virkamiehen leima saadakseen työlleen lisäarvoa.

Velkaantuva Suomi ei kestä tilannetta, jossa työ tehdään yhteiskunnan varoin (EU, valtionhallinto, kolmas sektori) kolmeen kertaan. Aulan hätähuuto on otettava tosissaan ja aidat hallinnon eri sektorien sekä portaiden välillä on purettava. Mutta Aulan vaatimukseen lapsiasiavaltuutetun kanslian kasvattamisesta ei pidä suostua, ellei olemassaolevia rakenteita pureta samassa suhteessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat